Suomen parhaat ravintolat

Macu 31.03.2013

Kävimme seuralaiseni kanssa illallisella Macussa, joka sijaitsee Crowne Plaza Helsinki -hotellin alakerrassa. Ravintola on miellyttävän näköinen ja keskellä tilaa on iso, lasinen, sisäänastuttava viinikaappi. Myös akustiikka toimi tilassa hyvin, sillä viereistä pöytää lukuunottamatta en kiinnittänyt huomiota muista pöydistä lähteviin ääniin. Silti, heti sisään astuttaessa huomasi jonkin olevan vialla. Ravintolassa oli enemmän odottavia kuin ruokaansa syöviä asiakkaita.

Odottelu oli meidänkin illallisen teema, joka alkoi välittömästi. Meillä meni noin vartti ennen kun meiltä tultiin kysymään haluammeko jotain juomaa alkuun. Tarjoilijamme hoiti tilanteen kuitenkin erittäin ammattimaisesti, ja meille tuli fiilis, että meistä oikeasti saatetaan välittää asiakkaina. Otimme alkuun lasilliset kuivaa Proseccoa, sillä olen jo kyllästynyt joka paikassa tarjottavaan, ja Macussa ainoaan laseittain myytävään samppanjaan, Lansonin Black Labeliin. Prosecco oli oikein hyvä ja suosittelen sitä illallisen alkuun muillekin.

Tilauksen tehtyämme seurasin sivusilmällä tarjoilijaamme. Hänellä oli tarjoiltavana kaikki lähipöydät ja kiirettä tosiaan riitti. Kun olimme odottaneet alkuruokaamme 50 minuuttia, tuli tarjoilijamme kertomaan, että keittiössä on töpeksitty ja meidän alkuruuissamme kestää vielä aikaa. Hän pahoitteli tilannetta ja tarjosi meille korvaukseksi joko vihersalaatin tai samppanjat odottelun ajaksi. Päädyimme sitten ottamaan ne samppanjat jotka jo kerran päätimme jättää väliin.

Minulla oli alkuruuaksi purjo-hiillostettua lohta salaatin kera. Lohi oli erittäin hyvää. Kysyin valmistustapaa ja lohi oli raakakypsytetty sitruunalla ja yrteillä, ja laitettu vetäytymään jääkaappiin. Tämän jälkeen lohipalat oli pyöritelty grillatusta purjosta saadusta hiilestä. En itse oikein ymmärtänyt hiilen osuutta muuten kuin visuaalisena yksityiskohtana, mutta itse lohi oli valmistettu hyvin. Itse salaatti ei ollut ihan tasapainossa. Siinä oli kahdenlaisia oliiveja, jotka molemmat olivat mauiltaan liian voimakkaita ja peittivät täysin lohen maun. Annos olisi ollut parempi ilman oliiveja.

Alkuruuan kera valitsin tämän kauden Top Chef Suomen viininmaistelujaksossa esiintyneen Gisselbrechtin Rieslingin. Vuosikerta oli vuoden nuorempaa kuin Top Chefissä, eli 2011. Viini sopi ihan ok ruuan kanssa. Viileänä, juuri lasiin kaadettuna koetin tunnistaa Riesling-rypäleistä tuttua petroolimaisuutta, mutta se oli yllättävän hankalaa. Ymmärrän nyt miksi Top Chef kandidaateilla oli hankaluuksia tunnistaa kyseinen viini. Lämmettyään muutaman asteen viinin petroolisuus tuli esille ja korostui jopa liikaa.

Pääruuaksi otin nieriää hernepyreellä ja chorizo-kastikkeella. Chorizon makua en kastikkeesta löytänyt, mutta hernepyree oli erittäin hyvin tehty. Se sopi myös erinomaisesti tuoreiden herneenversojen kanssa, jotka oli aseteltu annoksen päälle. Nieriä-fileet oli paistettu pannulla nahkoineen. Ylikypsiksi. Fileet eivät olleet pilalla, mutta ne olivat jo menettäneet parhaimman mehukkuuden ja rakenteensa. Annoksessa oli myös salottisipuleita, jotka oli ilmeisesti ensin kypsytetty, minkä jälkeen pinta oli liekitetty polttimella. Ongelmana oli, että ulkokuori oli niin kova ja sitkeä, etten saanut sitä hampailla palasiksi. Maussa ei sinänsä ollut vikaa.

Top Chef teemaan päästyäni valitsin nieriälle kaveriksi myös Top Chefin mainoksissa joskus esiintyneen Tarapaca-viinin, tarkemmin sanottuna Chardonneyn. Kuvittelimme tarjoilijan kanssa sen sopivan hyvin nieriälle. Pieleen meni. Viini oli aivan kamala, se ei sopinut ruuan kanssa yhtään ja jäi lopulta juomatta. Jos hieman liioittelen, niin kokemus oli kuin olisi pistänyt kourallisen mehiläisiä suuhun, kaatanut vettä perään ja odotellut pistoksia kieleen. Seuralaiseni valitsi Syrah-viinin hänen vasikan rinta -annokselleen, mutta se oli taas muutaman asteen liian lämmintä jo pöytään tullessa. Tarjoilijamme kertoi, että heillä ei ole avatuille viinipulloille säilytystilaa, joten näin saattaa käydä laseittain myytävissä viineissä, jos niitä ei kyseisenä päivänä kulu paljoa.

Jälkiruoka oli pettymys. Tilasin suklaamoussea vadelmagelatiinilla. Mousse, kuten kaikki muutkin jälkiruuan komponentit, olivat mielestäni liian lämpimiä. Ilmeisesti keittiön tötöily jatkui edelleen. Jälkkäri olisi mielestäni kaivannut esim vaniljajäätelöä tai marjasorbettia annokseen. Lisäksi vadelmagelatiini maistui enemmän gelatiinille kuin vadelmalle. En ymmärrä miksi hyvä vadelma on pilattu sillä virityksellä. Kerrottuani mielipiteeni tarjoilijallemme, hän hoiti tilanteen kuin todellinen ammattilainen ja meni viemään keittiöön terveisiä. Hänellä oli selvästi kiire koko illan, mutta hän pysähtyi kuuntelemaan meitä eikä sivuuttanut meidän kommenttejamme. Tuntui siltä, että hän yksin koko ravintolassa halusi meidän saavan hienon illan ravintolassamme. Tällainen ammattitaito on ravintoloille kullan arvoista.

Otimme jälkkäreiden seuraksi kahvia ja teetä. Suodatinkahvina olisi ollut tummaa Presidenttiä, minkä skippasin. Espresso-papuina heillä oli Pauligin Espresso Barista, johon päädyin tuplana. Seuralaiseni otti vihreää teetä, mutta hän ei sen kummemmin teetä kommentoinut. Sen siis täytyi olla suht keskivertoa.

Kokemuksena ravintola-ilta oli erikoinen. Ruuan laatu ei vakuuttanut, jouduimme odottamaan annoksiamme ja alkudrinkkejämme, mutta silti tuntui, että palvelu oli erittäin hyvää. Syynä tähän oli meidän tarjoilijamme, joka tosiaan käytännössä yksin pelasti iltamme. Tämä kirjoitus olisi ollut kokonaan toisen sävyinen jos meitä olisi palvellut joku, joka on "vain töissä ravintolassa". Vaikka ruuan ja juoman suhteen oli paljon parannettavaa, niin hyvä palvelu nosti kokonaisuuden positiiviseksi. Mietin vain, että mikä oli tilanne niissä pöydissä, jossa meidän tarjoilijamme ei tarjoillut…

Kirjoittaja: Aki